Émile Bravo: Kaunotar ja kääpiökarhut

Émile Bravo: Kaunotar ja kääpiökarhut
(La belle aux ours nains, 2009)
39 s.
WSOY 2012

Kun kääpiökarhu lähtee etsimään prinssiä hädässä olevalle prinsessalle, se törmää useampaankin vonkaajaan, jotka ovat kiinnostuneita kaunottaresta valtakuntineen. Ja mitä tapahtuukaan, kun haltijatarkummilta taikasauvoineen palaa päreet lemmenkipeän prinssilauman keskellä?

Tämäpäs oli hilpeä pieni satu! Lapsille tarkoitettu, mutta luulenpa, että aikuinen saattaa hyvinkin viihtyä tämän seurassa paremmin. Huumori aukeaa kokonaan vain sille, jolle tarinassa viitatut monet sadut ja realiteetit ovat tuttuja.

Tarina lähtee siitä, että talviuniltaan heränneen kääpiökarhuseitsikon ovelle ilmestyy epäilyttävä hiippari. Hiippari paljastuu prinsessaksi, jonka paha äitipuoli haluaa surmata ja jonka ainoa taito on prinssin kanssa naimisin meneminen. Karhut eivät halua häntä nurkkiinsa pyörimään ja niinpä yksi heistä saa tehtäväkseen etsiä prinssin, joka veisi prinsessan mukanaan. Tämä ei olekaan niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Bravo on napannut hahmoja ja teemoja monista perinteisistä saduista ja yhdistänyt ne hauskaksi tarinaksi. Kuvitus on ilmeikästä ja kääpiökarhut niin söpöjä kaikessa käytännöllisyydessään. Karhuista kertovia sarjakuvia on ilmeisesti useampi osa, pitänee jossain välissä vilkaista niitä muitakin (jos vain muistan...).

Sari Luhtanen & Tiina Paju: Kaikilla herkuilla

Sari Luhtanen & Tiina Paju:
Kaikilla herkuilla
64 s.
Otava 2012

Älä kiroa kireitä sukkahousuja, vaan kiitä niitä ilmaisesta hikijumpasta. Muista, että siivoushulluus helpottaa, kun surffailee pari tuntia netissä. Vaikuta omilla valinnoilla ja vaihda näpsän näköiseen hybridiin - oli kyse sitten autosta tai miehestä. Ja kun lama iskee ja velkakriisi kiristää nälkävyötä, pidä huoli, että hummailuun riittää aina rahaa.

Maisan ja Kaarinan rohkean asenteen avulla ankea arkikin alkaa maistua Elämältä isolla E:llä - ja kaikilla herkuilla. 

Jatkoa sarjishaasteeseen ja pitkästä aikaa Maisaa & Kaarinaa! Olen tainnut lukea kaikki tai ainakin melkein kaikki sarjan osat. Ainoastaan ne erikoisalbumit ovat jääneet välistä.

Ihastuin sarjaan aikoinani Maisan ja Kaarinan ystävyyden vuoksi. Kaksi päällisin puolin niin erilaista naista, jotka kuitenkin löytävät yleensä yhteisen sävelen. Erot siivousinnossa ja liikuntaharrastuksissa ovat pientä verrattuna siihen, että voit silmäillä komeita miehiä ja juoda punaviiniä kahdestaan ihan ilman syytä.

Tässä albumissa mennään siis samoilla linjoilla kuin ennenkin. Railakas sinkkuelämä vs. ...meinasin sanoa rauhallinen parisuhde, mutta ei nyt sentään ihan. Kun Börje unohtaa hääpäivän ja mokailee muutenkin, jääkaapin ovessa sojottaa sukkapuikko, joten ihan auvoista ei avioelämäkään ole. Maisa ja Kaarina on oikeastaan parhaimmillaan sellaisina sivun mittaisina strippeinä, mutta albumissa on ehdottomasti puolensa. Mukava luettava ei lopu heti kesken, noin niin kuin esimerkiksi.

Haastettu olo

Tarinoiden syvyyksien Nina Mari heitti minua tuossa taannoin haasteella. Vähän lupailin vastaavani viikonlopun aikana, mutta enpäs sitten ehtinytkään. Jos sitten nyt.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista

Jep, minä olen tylsä enkä haasta ketään erityisesti (lähinnä koska en nyt kuollaksenikaan keksi niitä kysymyksiä...). Jos nyt kuitenkin satut lukemaan tämän ja blogillasi on alle 200 lukijaa, voisit kuitenkin pitää itseäsi haastettuna ja vastailla vaikka noihin Nina Marin kysymyksiin.

11 asiaa minusta:

1. Opin lukemaan ennen kuin menin kouluun.
2. Istuskellessani viime kesänä reilun 20 lukemattoman kirjaston kirjan ympäröimänä asetin itselleni 10 kirjan lainausrajan. Tällä hetkellä lainassa on 12 kirjaa, mutta edistystä se on sekin!
3. En oikeastaan kuuntele musiikkia.
4. Olen luonnostani yöeläjä, mutta olen työllä ja vaivalla kouluttanut itseni iltanukkuja-aamunousijaksi.
5. Tykkäsin nuorena ja tykkään vieläkin reippaista tyttöhahmoista. Ikisuosikkeihin kuuluvat Ronja, Tiina ja Jo March.
6. Olen tosi huono vastaamaan siihen "minkä kirjan ottaisit mukaan autiolle saarelle"-kysymykseen, koska en millään haluaisi valita vain yhtä.
7. Enkä oikein osaa vastata siihen "suosikkikirjasi"-kysymykseen samasta syystä. Älkää siis ikinä kysykö sitä, jahkailen ensin puoli päivää enkä sitten kuitenkaan vastaa mitään.
8. Tulipa tuosta Jo Marchista mieleen, en ikinä halunnut hänen päätyvän yhteen Laurien kanssa. Jossain tuolla ulkona miljoonat fanit hapuilevat tomaattejaan heitettäväksi...
9. Tykkään lukea mangaa, mutta koska luen sitä useimmiten netissä, en juuri bloggaa aiheesta. Mutta kirjoittelen kyllä jos ostan tai lainaan kirjastosta jotain.
10. Odotan kuumeisesti kevättä ja pyöräilykelejä. Itsesuojeluvaistoni on sen verran voimakas, että en pyöräile talvella vaikka muut niin tekevätkin. Vähän kyllä harmittää kävellä kun ihmiset huristavat pyörällä ohi.
11. Mielessäni olisi vaikka mitä hienoja kirjaideoita (siis minun mielestäni hienoja), mutta valitettavasti en sitten mitenkään saa niitä paperille asti. Kyllä se on vaikeaa olla pöytälaatikkokirjailija kun se laatikkokin on mielikuvitusta...

Ja ne Nina Marin kysymykset:

1. Hankitko luettavaa enemmän kirjastoista vai kirjakaupoista?
Kirjastosta. Tämä on raha- ja tilakysymys. Ostaisin niin mielelläni lisää kirjoja, mutta mihin minä ne laittaisin ja millä minä sitten ruokaa ostaisin? Jos joskus voitan lotosta oikein suuren jättisuperpotin, hautaudun luultavasti kirjavuoren alle.

2. Suositko enemmän pokkareita vai kovakantisia?
Oikeastaan minulla ei ole suurempia mieltymyksiä tämän suhteen. Pokkarit ovat kevyitä ja ne on helppo kuljettaa mukana, mutta toisaalta sellainen jämäkkä kovakantinen on niin kaunis ja kestävä hyllyssä. Sisältöhän se loppuje lopuksi tärkein on.

3. Luetko enemmän aamulla, päivällä vai illalla, viikolla vai viikonloppuna?
Illalla niinä päivinä kun on aikaa olivat ne sitten missä kohtaa viikkoa hyvänsä.

4. Mikä kirja on jäänyt vaivaamaan sinua vielä pitkään sen luettuasi?
Viimeisimmät ovat tainneet olla Guy Delislen sarjakuvat. Vaikka monta asiaa voisi olla paremminkin, asiat ovat kuitenkin aika hyvin täällä Suomessa.

5. Kuinka usein kirja saa sinut tuntemaan hyvin voimakkaita tunteita, esimerkiksi surua tai vihaa? Mitkä kirjat ovat saaneet tätä aikaan?
Ei kovin usein enkä yleensä jää vatvomaan tunteitani vaan siirryn eteenpäin. Noin vaikuttavia kirjoja on vaikea nimetä, mutta kohtauksia eri kirjoista tulee heti mieleen useampikin. Esimerkiksi Robin Hobbin Narrin kohtalon loppupuolella on kohtaus, joka sen enempää spoilaamatta oli minusta todella surullinen ja herätti äärettömän paljon vihaa kirjan pahista kohtaan. Colleen McCullough'n Okalinnuissa on myös paljon voimakkaita tunteita herättäviä kohtauksia.

6. Mikä piirre ärsyttää sinua päähenkilössä ja mistä piirteestä pidät eniten?
Uskomaton naiivius, saamattomuus ja voimattomuus. En pidä hahmoista, jotka antavat muiden ihmisten ja kohtalon riepotella miten sattuu haahuillen elämässä kuin muovipussi tuulessa. Luen mieluummin niitä tarinoita, joissa aktiivinen hahmo taistelee kohtaloaan vastaan vaikka loppujen lopuksi joutuisikin antautumaan sille.

7. Jos saisit valita yhden kirjan henkilön, jonka kanssa voisit käydä syvällisen keskustelun jostakin sinulle tärkeästä aiheesta, kenet valitsisit?
Oho, kenet sitä nyt valitsisi? Kyllä minä mielelläni istuisin Jo Marchin kanssa teelle juttelemaan feminismistä.

8. Miten kirjamakusi on muuttunut viimeisten parin vuoden aikana, vai onko mitenkään?
Olin "hieman" urautunut fantasiaan ja vaikka sitä vielä paljon luenkin, olen yrittänyt laajentaa horisonttejani. Nykyään mukaani tarttuu helpommin myös ei-fantasiaa kunhan se vain kuulostaa mielenkiintoiselta.

9. Vertaatko kirjaa ja kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa usein keskenään vai yritätkö arvioida niitä kahtena erillisenä teoksena?
Yritän arvioida ne erillisinä teoksina, mutta loppujen lopuksi päädyn kuitenkin vertailemaan niitä. Senpä vuoksi katsonkin mieluummin elokuvan ensin välttyäkseni "ei se noin mennyt!!!" tuskalta.

10. Mistä kirjasta mielestäsi pitäisi ehdottomasti tehdä elokuva, ja ketkä valitsisit elokuvaan näyttelijöiksi?
Vaikka mistä! No, Terry Prathettin ja Neil Gaimanin Good Omens on huhujen mukaan viimeinkin vääntymässä minisarjaksi, joten se on pois listan kärjestä. Margaret Mahyn Noitavaellus olisi toinen sellainen kirja, jonka näkisin mielelläni elokuvana. Ja Húrinin lasten tarina! Se tuskin päätyy ikinä elokuvaksi, luulisin amerikkalaisten hieman vierastavan niin masentavaa ja insestistä tarinaa.

Mutta enpä oikein osaa nimetä näyttelijöitä, olen yleensä aika huono kuvittelemaan kirjan hahmot ihan oikeiden ihmisten näköisinä. Hmm, Noitavaelluksen Sorry tuo kieltämättä jotenkin mieleeni Tom Feltonin Draco Malfoyn. Ja jos minä olisin saanut tehdä Good Omens-sarjan tai elokuvan vuosia sitten, Aziraphale olisi ehdottomasti ollut Anthony Head Buffyn Giles-vuosinaan. Hän onnistui erinomaisesti esittämään kilttiä kirjastosetää, jolla olikin muutama demoni ja miekka kaapissa. Húrinin lasten tarinan Morwen puolestaan on mielessäni Claudia Black. Hän ei ehkä ole niin perinteisen kaunis ja hienopiirteinen kuin Morwenin pitäisi olla, mutta hän huokuu samanlaista voimakastahtoisuutta.

11. Onko sinun helppo kuvitella kirjan hahmot ja samaistua heihin? Kuka hahmo on ollut helpoin lähestyä ja kuka vaikein?
Kohtalaisen helppo kuvitella, mutta minä en oikeastaan lue kirjoja samaistuakseni hahmoihin. Minä luen useimmiten eskapismin vuoksi, mikä tietenkin selittää kirjavalintani. Tätä arkea riittää muutenkin, välillä pitää päästä lohikäärmeiden kanssa maailmaa pelastamaan! Helposti ja vaikeasti lähestyttävät hahmot liittyvät tuohon 6. kysymykseen. Sellainen tuulen mukana lentävä muovipussi on minulle huomattavasti vaikeampi hahmo lähestyä kuin vastarannankiiski, koska en kertakaikkiaan kestä edellisen avuttomuutta. Tiedä sitten olenko itsekin kiiskimäinen vai näenkö hahmossa piirteitä, joita toivoisin itsellänikin olevan. ;)

Salla Simukka: Toisaalla

Salla Simukka: Toisaalla
233 s.
Tammi 2012

18-vuotias Samuel Järvi on varsinainen nörtin stereotypia: pojan yöt kuluvat tietokoneella pelaten ja päivät nukkuen. Kontaktit tyttöihin ovat jääneet vähäisiksi. Koulun loputtua hän ei tiedä, mitä tekisi. Yllättäen Samuel saa kuitenkin tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hänet pyydetään mukaan salaiseen projektiin, ja työstä maksetaan järkyttävän hyvin.

Projekti on täynnä yllätyksiä, mutta suurin yllätys on kuitenkin se, että Samuel rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun Samuel päättää pelastaa unelmiensa tytön. Mutta kaipaako tyttö edes pelastajaa?

Toisin kuin ilmeisesti kaikki muut kirjan lukeneet, minä suorastaan inhosin tätä. Dorothy Parkeria mukaillakseni, tämä ei ole niitä kirjoja, jotka sysätään kevyesti syrjään. Tämä paiskataan suurella voimalla. Tämä onnistui näin jälkikäteen pilaamaan myös kumppanikirjan, Jäljellä. Ainoa myönteinen asia, jonka voin kirjaparista sanoa on se, että idea on hyvä. Harmi vain, että Toisaalla-kirjan toteutus on se mikä on. Kiitti vaan, Samuel, hahmosi pilasi kaiken.

Ja koska minun pitää tietenkin perustella näinkin radikaali mielipide, nyt seuraa JUONIPALJASTUKSIA. Tätä ei oikein voi arvostella ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten tässäpä niitä tulee. Älä siis lue pitemmälle jos et halua tietää JUONIPALJASTUKSIA.

Alla on siis JUONIPALJASTUKSIA, joskin aika epämääräisiä. Pikemminkin henkilöpaljastuksia.

Oletteko ikinä törmänneet termiin Nice Guy? Huomatkaa isot kirjaimet, niillä Nice Guy erotetaan ihan tavallisesta kivasta nice guy-miehenpuolesta, mukavasta kaverista. Nice Guy-syndroomasta voi lukea lisää täältä.

Tämän kirjan päähenkilö Samuel on Nice Guy. Hän on tietenkin se porukan fiksuin ja tietää sen (= ylimielinen, alentuvainen). Ei komea kakku ulkonäöltään (= ruipelo, finniarpinen nörttistereotypia), mutta tietää olevansa sisältä Sen (= kauniin naisen) Arvoinen ja ainakin parempi kuin ne kuntosalilla käyvät komeat paskiaiset (= miestyyppi, joka on paremman näköinen ja suositumpi kuin Nice Guy). Katkera, koska naiset ottavat usein mieluummin sen komean paskiaisen kuin hänet vaikka hän on niin mukava ja kiva. Jos nainen nyt sattuu kiinnostumaan, hän ei ole millään tavalla yhtä hyvä kuin se kaunotar, johon Nice Guy on iskenyt silmänsä. On tietenkin moraalisesti oikeassa. Mainittu kaunotar antaa mahdolliset, pienimuotoiset väärinteot (= viikkojen salakatselu ja kuuntelu, osallistuminen mainittuihin moraalittomiin tekoihin, noin niin kuin ihan satunnaisina esimerkkeinä) anteeksi, koska Nice Guy on, no, mukava kaveri, joka tietenkin oli oikeassa koko ajan ja yritti pelastaa kaunottaren. Uljas prinssi suorastaan.

Toisaalla luki siinä määrin Nice Guy-kaverin fantasiana (= olin Paras, tein aina Oikein, sain haluamani palkinnon eli naisen), että minun piti ihan googlata Simukka ja tarkistaa onko hän todellakin nainen. Todisteet viittaavat siihen, että on.

Ihan pienen toivonkipinän näin, kun Basilika sanoi noita samoja asioita Samuelille. Se kuitenkin sammui noin sekuntia myöhemmin kun kävi ilmi, että Samuel oli kuin olikin oikeassa ja Basilikan puheet mustasukkaisen naisen panettelua, yritys erottaa Samuel Emmistä. Totta kai Samuel oli oikeassa, hänhän on Nice Guy ja Basilika vain nainen, ja vieläpä nainen joka ei ole Samuelin himoitsema palkinto. Kirjan muut nuoret miehet, Jere ja Atro (etenkin Atro), ovat juuri niitä komeita paskiaisia, jotka ovat luonnollisestikin tyhmempiä, lapsellisempia ja moraalisesti köyhempiä kuin Samuel.

Kirjalla olisi ollut paljon annettavaa ilman Samuelin kaltaista päähenkilöä. Virtuaalitodellisuus ja nuorten itsemääräämisoikeus ovat kiinnostavia aiheita, joita olisi voinut pohtia enemmänkin. Valitettavasti minulle jäi tästä sellainen olo, että tekisi mieli käydä suihkussa pesemässä Samuelista valunut Nice Guy-löyhkä pois. Se peitti alleen kaiken muun, mitä kirja olisi voinut ehkä antaa.

Mutta se olen vain minä. Muut ovat suhtautuneet kirjaan huomattavasti positiivisemmin. Esimerkkeinä Olipa kerran kirjablogi, Tarinoiden taikaa, Kansien välissä ja Saran kirjat.

J. R. R. Tolkien: Narn i Chîn Húrin - Húrinin lasten tarina

J. R. R. Tolkien:
Narn i Chîn Húrin -
Húrinin lasten tarina
(The Children of Húrin, 2007)
317 s.
WSOY 2007

Tummasävyinen, jylhä tarina Húrinin lapsista vie kauas menneisyyteen, aikaan tuhansia vuosia ennen Tarua Sormusten Herrasta ja kytkeytyy Keski-Maan esiaikojen haltioiden ja ihmisten historiaan. 

Túrinin ja hänen sisarensa Niënorin kohtalo lähtee liikkeelle Morgothin Húrinille langettamasta kirouksesta, joka asettuu varjoksi myös hänen lastensa elämään. Vääjäämättä traagiseen päätökseen etenevällä tarinalla on vahvoja yhtymäkohtia Kalevalan taruun Kullervosta. 

Nyt suuri ja dramaattinen tunnustus: en pidä Tolkienin Taru Sormusten Herra-kirjoista. Luin trilogian joskus lukiovuosina sekä uteliaisuudesta että ihan vain siksi, että tulisi sekin klassikko luettua. Ei ikinä enää, vannoin itselleni kun tiiliskiven viimeinen sivu kääntyi. Kirja oli mielestäni kuiva kuin Sahara ja pitkä kuin nälkävuosi, pitihän joka hemmetin kukkula ja sen noin miljoona vuotinen historia kuvailla erikseen. Elokuvat ovat enemmän minun makuuni, koska kaikki (minun mielestäni) epäolennainen on karsittu pois.

Tämän huomioon ottaen, Húrinin lasten tarina yllätti minut kokonaan. Se on nimittäin erittäin mukaansatempaava ja hyvä. Lainasin sen ihan uteliaisuuttani kirjastosta "no kokeillaan nyt edes"-asenteella ja sitten vietinkin koko illan siihen uppoutuneena. Suurin syy kirjan luettavuuteen lienee se, että ne heinänkorsien historiat loistavat poissaolollaan. Niihin viitataan, mutta niihin ei syvennytä sivukaupalla. Mielestäni lukukokemus ei kärsinyt siitä, että en tunnistanut joka nimeä ja sitä, miten se nyt olikaan merkittävä Keski-Maan kannalta. Asiayhteys kertoi yleensä mistä tai kenestä oli kyse, ja tiukan paikan tullen loppuosan pienehkö sanasto selvitti asian. Tästä nauttiakseen ei tarvitse olla fanaattinen Tolkien-fani.

Toinen syy on varmasti se, että tässä ei pyritä samanlaiseen eeppiseen maailmanpelastuskerrontaan kuin Sormusten Herrassa. Näkökulmia on muutama, mutta suurin osa tarinasta kerrotaan kuitenkin Túrinin näkökulmasta, tai ainakin kaikki pyörii koko ajan hänen ympärillään. Ja synkästi pyöriikin. Jos haluat mukavan onnellista luettavaa, älä missään nimessä lue tätä kirjaa.

Varsinainen tarina saa alkunsa kun kaiken paha isä Morgoth vangitsee Húrinin, joka ei suostu paljastamaan Erittäin Salaisen Haltiakaupungin sijaintia. Tästä suivaantunut Morgoth kiroaa koko Húrinin perheen:

"- - Mutta kaikkien niiden päällä, joita sinä rakastat, lepää minun ajatukseni raskaana kuin tuomion pilvi, ja se vetää heitä pimeään ja epätoivoon. Minne ikinä he menevät, siellä sikiää pahaa. Milloin ikinä he suunsa avaavat, heidän puheistaan seuraa vahinkoa. Kaikki mitä he tekevät kääntyy heitä vastaan. He kuolevat vailla toivoa kiroten niin elämää kuin kuolemaa."

Túrin Húrinin poika saa maksaa karvaasti isänsä kunniakkaasta itsepäisyydestä, ja niin saavat kaikki hänen kanssaan tekemisiin joutuneet sivullisetkin. Tuskin kukaan selviää hengissä ja ne jotka selviävät, toivovat kuolleensa. Kalevalan Kullervon tarinan muistavat osannevat aavistaa miten Túrinille lopulta käy.

Erikoismaininta Alan Leen kuvitukselle! Eivät ne välttämättömiä olleet, mutta silmä lepää kauniissa ja välillä kauheissakin kuvissa. Oma suosikkini on sivulla 64.

Húrinin lasten tarinan ovat lukeneet myös Kuvia ja sanoja, Morren maailma, Virkattu kissa ja Kirjanurkkaus.

Salla Simukka: Jäljellä

Salla Simukka: Jäljellä
224 s.
Tammi 2012

Emmi Aalto on 15-vuotias tyttö, joka kokee, ettei hän ole mitään. Koulussa hän ei ole löytänyt omaa lahjakkuusaluettaan, vaan on yhäkin pelkkä Potentiaali. Kotona perhe ei tunnu huomaavan häntä. Ystäviä hänellä ei ole koskaan ollutkaan. Emmi päättää karata, jotta hänestä tulisi edes tyttö, joka katosi. Mutta kun hän palaa karkumatkaltaan, kotona ei ole ketään. Eikä naapuritaloissa. Eikä koko kaupungissa. Kaikki ihmiset ovat kadonneet, vai ovatko?

Jos et halua tietää kirjasta mitään muuta kuin yllä olevan, lopeta lukeminen tähän!

Luin puolet tästä viime vuoden puolella, mutta jostain syystä into loppui kesken kaiken. Tai no, jostain syystä tarkoittaa tässä tapauksessa Atron hahmoa. Lukeminen loppui kuin seinään kun poika tipahti taivaasta, koska en ollut siinä mielentilassa että olisin kestänyt teiniromantiikkaa. Oletin sen heti korvaavan Emmin ja Onervan ystävyyden.

Nyt sain kuitenkin luettua koko kirjan ja totesin olettamuksieni olleen sekä oikeassa että väärässä. Olihan sitä teiniangstia ja romantiikkaa, mutta kirjoittajan näkökulma teki siitä jopa yllättävän. Emmin mielestä Atro on niin ihana ja aikuinen, minusta taas ärsyttävä, omahyväinen ja ylimielinen. Sain sellaisen vaikutelman, että minä olen oikeassa ja Emmi teinirakkauden kourissa mikä teki lukukokemuksesta kohtuullisen miellyttävän. Tyypin oli tarkoituskin olla sellainen. Tykkäsin myös siitä, että Emmin elämä ei ala pyöriä Atron ympärillä heti kun tämä ilmaantuu. Kun kaikki muut ihmiset ovat kadonneet, on maailmassa selvästi muitakin murheita kuin ensirakkaus. Vähän kyllä petyin siihen, miten valokeila siirtyi pois Emmistä ja Onervasta tarinan edetessä. Ne alkupään sekoilut ja keskustelut olivat suosikkikohtiani koko kirjassa.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin kiinnostava jos kohta hieman keskeneräinen. Jälkimmäinen selittynee sillä, että kirjan on tarkoitus muodostaa kokonaisuus sen kumppaniteoksen kanssa. Lopun Cliffhanger of Doom oli suorastaan häijy teko Simukalta! Nyt on ihan pakko lukea myös Toisaalla.

Pisteet vielä kauniista kannesta!

Ennen minua kirjan ovat lukaisseet muun muassa  Booklovin', Yöpöydän kirjat, Saran kirjat, Jossun lukupäiväkirja ja Kirjamielellä.

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista
(Chroniques de Jérusalem, 2011)
334 s.
WSOY 2012

”Israelin hallituksen mielestä tämä on Israelia, se on varmaa. Mutta kansainvälisen yhteisön silmissä, joka ei tunnusta vuonna 67 tehtyä jakoa, tämä on Länsirantaa, mistä pitäisi tulla Palestiina (jos se jonain päivänä tapahtuu). Kansainvälisen yhteisön mielestä pääkaupunki on Tel Aviv, ja kaikki lähetystöt ovat siellä. Mutta Israel pitää Jerusalemia pääkaupunkina. Knesset (parlamentti) on täällä eikä Tel Avivissa. – – En tajunnut yhtään, mutta ajattelin, että onhan minulla kokonainen vuosi aikaa päästä asioista perille.”

Guy Delislen uusin albumihan se tässä. Olen kyllä aivan ihastunut miehen sarjakuviin, suosittelen lämpimästi!

Tällä kertaa Delisle perheineen (vaimo ja kaksi lasta) viettää vuoden Jerusalemissa rouvan työn vuoksi. Harva varmaan uskaltaisi lähteä vuodeksi ulkomaille pienten lasten kanssa, mutta Delislet pakkaavat laukkunsa ja Guy suhtautuu reissuun sekä jännittävänä seikkailuna että tilaisuutena oppia uutta. Ja onhan se aika herttaista ja romanttista, että hän seuraa mukisematta vaimoaan kokonaan toiseen maahan.

Meinasin sanoa kokonaan toiseen maailmaan, vaikka kulttuurishokki ei tässä olekaan yhtä vahva kuin edellisissä kirjoissa. Erilaista ei niinkään ole kulttuuri sinänsä vaan Jerusalemin poliittinen ilmapiiri, jota Delisle keskittyy kuvaamaan jopa enemmän kuin muuta päivittäistä elämää. Jerusalemissa ei ilmeisesti voi paeta politiikkaa sitten millään, ei niin että ihmettelisin sitä. Merkintöjä Jerusalemista on itse asiassa jotenkin vakavampi ja hetkittäin jopa tylsempi kuin muut lukemani Delislet juuri tuon näkökulman muuttumisen vuoksi. Delisle kuvaa enemmän uskontokuntien välisten kiistojen seurauksia kuin tapaamiaan paikallisia. Jälkimmäiset olivat mielestäni sekä tämän että edellisten kirjojen parasta antia, joten ei liene ihme ettei tämä kolahtanut yhtä lujaa. Delislen kunniaksi on sanottava, että hän onnistuu pysymään jokseenkin neutraalina kuvauksissaan. Ketään ei demonisoida, vaikka joillekin toki ihmetellään hieman enemmän.

Kuitenkin, ei-niin-hyvä Delislen albumi on kuitenkin oikein hyvä! Piirrokset ovat loistavia ja Delisle tuo monien tilanteiden absurdin sävyn esiin alleviivaamatta niitä jokaisella omistamallaan punakynällä. Jos haluat saada kirjasta irti enemmän kuin minä, suosittelen kertaamaan Jerusalemin viime vuotisia tapahtumia ja sitä, ketkä siellä taistelevat ja mistä. Minulla meni sekä paikat että eri poliittiset ja uskonnolliset ryhmät hieman sekaisin mikä varmasti vaikutti loppufiiliksiini.

Albumin ovat lukeneet ainakin Talventuoja, Vauhkon kirjat ja kirjaimet, Mari A:n kirjablogi, Kujerruksia ja Kirjanurkkaus.

Osallistun tälläkin Seitsemän Sarja-sarjishaasteeseen ja lisäksi valloitan Israelin.

Lise: Nemi - Villi ja vakaa

Lise: Nemi - Villi ja vakaa
47 s.
Egmont 2012

Ikisuosikki Nemi on taas täällä! Goottitytön elämä on saanut uuden käänteen - onko villistä ja vapaasta tullut villi ja vakaa? Nemin kipakka luonne ja hulvaton huumori ovat kuitenkin entisellään.

Pidän harvemmin niistä naishahmon vetämien sarjojen väistämättömistä rakkauden kohteista, mutta oli loistoidea Liseltä luoda Nemin poikakaveri Grim. Sinkku-Nemi on hauska omalla tavallaan, mutta varattu-Nemi on vielä hauskempi. Kummatkin hahmot ovat omituisia omalla tavallaan ja heidän suhteensa on sekä huvittava että yllättävän koskettava. Se toimii erityisen hyvin vertailussa sarjan "normaalin" parin, Anun ja Leon, kanssa. Jos minun pitäisi valita näistä suhteista toinen, se olisi Nemin ja Grimin. Kieltämättä asiaan vaikuttaa se, että minulla on enemmän yhteistä boheemin, fantasiaa ja yleistä nörtteilyä rakastavan Nemin kuin vakaan Anun kanssa.

Oikeastaan ainoa miinus tulee niistä stripeistä, jotka eivät liity mitenkään Nemin maailmaan. Albumissa on useita kantaaottavia strippejä, jotka ovat mielestäni turhan osoittelevia. Yskän ymmärtäisi vähemmälläkin köhimisellä.

Englantia taitaville: Nemiä voi lukea ihan ilmaiseksi täällä. Minä olen klikkaillut tuota sivua päivittäin jo muutaman kuukauden, joten useimmat tässä albumissa olleet stripit olivat jo tuttuja. Ei se mitään haitannut, Nemit kestävät useammankin lukukerran.

Osallistun tällä Seitsemän Sarja-sarjishaasteeseen.