Amanda Hocking: Ascend

Amanda Hocking: Ascend
326 s.
Pan MacMillan 2012

Wendy Everly is facing an impossible choice. The only way to save the Trylle from their deadliest enemy is by sacrificing herself. If she doesn't surrender to the Vittra, her people will be thrust into a brutal war against an unbeatable foe. But how can Wendy leave all her friends behind...even if it's the only way to save them?

The stakes have never been higher, because her kingdom isn't the only thing she stands to lose. After falling for both Finn and Loki, she's about to make the ultimate choice...who to love forever. One guy has finally proven to be the love of her life--and now all their lives might be coming to an end.

Everything has been leading to this moment. The future of her entire world rests in her hands--if she's ready to fight for it.
 
Luinpas sitten sen aiemmin mainitun Trylle-trilogian viimeisenkin osan. Täytynee heti alkuun mainita, että tässä kirjassa sanottiin, että peikot eivät käytä kenkiä. Eli otan sanani takaisin sen suhteen, vaikka kaipaisinkin edelleen niitä kulttuurieroja.

Juonellisesti, noh, tämä nyt on genrensä edustaja. Tärkeintä ovat Wendyn suhteet miehenpuoliin, ei brutaali sota jota takakannessa hehkutetaan. Sotaa ei ole nimeksikään ja ne muutamat kuolemat tapahtuvat ei-niin-tärkeille hahmoille valokeilan ulkopuolella. Pliisu kuvaus sodankäynnistä, joka tässä tarkoittaa noin kahta hyökkäystä. Vaikka itse tapahtuman kuvaus olikin tylsä, pisteet Hockingille siitä miten Vittra-klaanin kuninkaasta selvittiin. Aina ei tarvitse mennä sen vaikeimman ja maagisimman kautta.

Wendyn rakkaushuolet ratkesivat naurettavalla tavalla etenkin kun kilpakosijat olivat toistensa kopioita. Wendy sanoo valittunsa olevan luonteeltaan ah niin erilainen kuin laidan yli heitetty, mutta aivan samalla tavalla tämä hänen elämänsä ylisuojelevainen rakkauskin yrittää tehdä päätöksiä Wendyn puolesta. Mikäs siinä jos tykkää tyypistä, mutta kun Wendy ei omien sanojensa mukaan tykkää. Tässä on siis kirjailijan puolesta selkeästi kyse niin sanotusta valehtelusta.

Eniten koko kirjassa ärsytti se, mitä Tovelle tehtiin jotta Wendy saisi syyn heittäytyä valittunsa syliin. Mikään aiemmissa osissa tai edes tässä ei viitannut siihen, että magia tekisi Tovesta väkivaltaisen. Hullun, kyllä, mutta ei tällä tavalla väkivaltaisen. Kirjailija suorastaan salamurhasi hahmon raivatakseen tietä Wendyn (kyseenalaiselle) onnelle.

Kaikenkaikkiaan en pitänyt sarjasta suuremmin. Pakkohan se on kuitenkin myöntää, että luin koko sarjan. Jotain koukuttavaa siinä siis on. Mikäli joku on genrestä kiinnostunut, voi varmasti valita huonomminkin. Ainakaan kukaan Wendyn kosijoista ei varasta hänen autonsa moottoria tai uhkaa raiskata häntä.